TIETOA KOTITALOUSVÄHENNYKSESTÄ
Lähde: www.vero.fi / www.yrittajat.fi
Kotitalousvähennyksen
tarkoitus on parantaa työllisyyttä kannustamalla kotitalouksia
teettämään ulkopuolisilla sellaisia töitä, jotka
ne aikaisemmin ovat tehneet itse. Lisäksi tarkoitus on edistää asuntojen
omatoimista ylläpitotoimintaa.
Vähennykseen oikeuttaa tavanomainen kotitalous-, hoiva- tai
hoitotyö. Tavanomaisuusvaatimus koskee sekä kotitaloustyötä että hoiva-
ja hoitotyötä. Tavanomaisuudella tarkoitetaan työtä,
jota normaalisti tehdään kodin ja siellä asuvien henkilöiden
hyväksi. Myös kotona asuva täysi-ikäinen lapsi voi
saada vähennyksen,
jos hän on osallistunut vähennettävien kustannusten maksuun.
Asuntoon kuuluvaksi katsotaan myös piha-alue ja sillä olevat
asumista palvelevat rakennukset ja rakennelmat kuten esimerkiksi erillinen
sauna, autotalli ja puuvaja. Piha-alueella tarkoitetaan yleensä tonttia.
Tavanomaista kotitaloustyötä on esimerkiksi ruuan laitto, siivous,
pyykinpesu, silitys ja muu vaatteiden huolto. Vähennykseen oikeuttaa
myös piha-alueen ja puutarhan hoito kuten nurmikon ja pensasaidan
leikkaus, pihapuiden kaato, puiden hakkuu, piha-alueen auraus sekä muu
pihan puhtaana pito. Myös kaupassa käynnin voidaan katsoa kuuluvan
tavanomaiseen kotitaloustyöhön,
vaikka työ ei sananmukaisesti tapahdukaan verovelvollisen kotona.
Myös hoiva- ja hoitotyön tulee olla tavanomaista, normaalisti
kotona tehtävää työtä kuten esimerkiksi lasten,
sairaiden, vammaisten ja vanhusten hoitamista hoidettavan kotona. Työ voi
olla esimerkiksi syöttämistä, pukemista, pesemistä ja
auttamista ulkoilussa ja muissa henkilökohtaisissa toimissa. Hoiva-
ja hoitotyö tulee tehdä vähennystä vaativan
verovelvollisen käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan
asunnossa.
Kotitalousvähennystä ei myönnetä samaan työsuoritukseen,
johon on saatu seuraavia tukia:
Omaishoidon tuki, lasten kotihoidon ja
yksityisen hoidon tuki (hoitoraha, -lisä tai kunnallinen korotus)
sekä työllistämistuki tai työnantajalle maksettava
työmarkkinatuki. Tuet estävät vähennyksen myös
siltä osin kun avustus ei kata kustannuksia.
Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä nousi vuoden
2006 alusta 1150 eurosta 2300 euroon siltä osin kuin on kyse tavanomaisesta
kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä. Enimmäismäärään
voi sisältyä vähennystä remontointityöstä enintään
1150 euroa. Tämän lisäksi voidaan siis vähentää vielä 1150
euron edestä tavanomaisesta kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä aiheutuneita
kustannuksia. Jos remontointityötä ei olisi teetetty lainkaan,
2300 euron enimmäismäärä voi täyttyä kokonaisuudessaan
tavanomaisen kotitalous-, hoiva ja hoitotyön kustannuksista. Vähennys
on henkilökohtainen. Puolisoista vähennyksen voi
saada kumpikin. Vähennettävien kustannusten omavastuu on 100
euroa.
Asiakkaalle kertyy vähennystä 60 prosenttia työn osuudesta
vähennyksen enimmäismäärään saakka. Yrittäjän
tulee laskussa eritellä tehdyn työn osuus. Työn teettäjä ilmoittaa
kotitalousvähennyksen
veroilmoituksen yhteydessä. Tositteita
ei liitetä veroilmoitukseen vaan työn teettäjän on
säilytettävä ne ja esitettävä verotoimistolle
pyydettäessä.
Lisätietoja mm: www.vero.fi
Palaa takaisin
|